Tuli kirkkoon mies ja vuohi

Jo Suomessa ollessani olin kuullut, että Afrikassa ollaan hyvin uskonnollisia. En kuitenkaan tajunnut, kuinka tärkeä rooli uskonnolla todella on täällä. Lonely Planetin mukaan 45 - 50 % tansanialaisista on kristittyjä, 35 - 40 % muslimeja, ja loput uskovat luonnonuskontoihin. Lisäksi maahanmuuton seurauksena maassa on pieniä muiden uskontojen yhteisöjä. Uskontoja on siis monia, mutta ne elävät Tansaniassa sulassa sovussa.

Uskontoa harjoitetaan kirkossa ja kirkon ulkopuolella. En Suomessa ole ollut aktiivinen kirkossakäyjä, mutta täällä (muutaman kirkottoman viikonlopun jälkeisten mulkoilujen seurauksena) lähes joka sunnuntai-aamu on tullut vietettyä kirkonpenkissä istuen. Meno kirkossa on hyvin kaukana suomalaiskirkon rauhasta ja hartaudesta: kirkossa lauletaan ja tanssitaan reippaan gospelmusiikin tahdissa, kirkkoväki on levotonta ja osa katoaa välillä ulos ostamaan vettä tai vaihtamaan pari sanaa kaverin kanssa. Saarna tapahtuu huutamalla ja jalkaa polkemalla. Lapset vaeltelevat ympäri kirkkoa sylistä syliin ja välillä minunkin syliini änkeytyy tuntemattomia lapsia. Edellisviikolla kirkkoon jopa raahattiin vuohi, minkä jälkeen eräs nainen kaivoi yllättäen laukustaan vaikuttavan kokoisen kukon, ja pian elikoista alettiin käydä huutokauppaa kirkon hyväksi. Show on ainakin melkoinen, vaikka en swahilin kielisestä palveluksesta juuri mitään ymmärräkään.

Kotikirkossa. Alttaritaulu on yleensä rakennettu kankaista.

Uskontoa ei pääse pakoon kirkon ulkopuolellakaan, sillä tansanialaiset ovat ottaneet asiakseen mainita Jumalan nimen mahdollisimman monessa yhteydessä. Siten kadulla voi tulla vastaan Jesus Beauty and Hair Saloon, minibussit Jesus Power ja Allah Karim, Gloly to God Car Repair sekä God's Butchery. Myös kirkkojen nimet menevät välillä huvittavuuden puolelle, kuten Winners' Chapel - the Place of Miracles and Wonders. Kerran bongasin auton kyljestä virallisen näköisen tarran, jossa lähempää tarkasteltuna luki "This car is insured by the blood of Jesus Christ".

Uskonnosta myös puhutaan mielellään ja usein. Sukulaisen luona vieraillessamme istuimme kaksi tuntia sohvalla katsomassa videolta kuuluisan evankelistan puhetta, josta intoutuneet kuulijat saivat videolla kouristelukohtauksia ja oksensivat pahaa henkeä ulos. Tansanialaiset kaverini taas lähettävät tekstarilla ketjuviestejä, joissa julistetaan Jumalan sanaa, ja puhe kääntyy arkipäiväisessäkin keskustelussa helposti uskonasioihin. Monessa perheessä ennen ruokailua luetaan aina ruokarukous ja tutuille toivotetaan kadulla Jumalan siunausta.

Ainoa konfliktini täällä liittyi myös uskontoon. Kestustelukumppani alkoi viattomasti kysellä, mihin uskontoon kuulun, millaisia eurooppalaisia tapoja meillä on, juonko olutta ja niin edelleen. Kun kävi selväksi, että olen kristitty, juon olutta ja seurustelen, alkoi huutosaarna siitä, että joudun helvettiin ja kadotukseen, ja joudun sovittamaan syntini Jumalan edessä. Huh. Tilanteen jälkeen olen oppinut pitämään matalaa profiilia uskonnon suhteen ja kääntämään keskustelut turvallisemmille poluille. Uskonnosta keskustelu on onneksi harvoin sävyltään tuomitsevaa eivätkä suinkaan kaikki ole niin tiukkoja noudattamaan Raamatun sanaa, mutta voin kuvitella, että koko ikänsä Afrikassa eläneelle voi olla hankalaa ymmärtää eurooppalaisia tapoja.

Jatkuva uskonnosta jauhaminen on välillä ärsyttävää ja kiihkeimmillään jopa ahdistavaa, mutta toisaalta on ihanaa, että keskustelu keskittyy materialististen asioiden sijaan hengellisiin teemoihin ja eettisiin pohdintoihin. Uskonnon keskeisyys on varmaan myös osaltaan vaikuttanut siihen, miten korkeassa arvossa toisista huolehtiminen ja yhteisöllisyys on Tansaniassa. Lähimmäisenrakkautta ainakin riittää!

Vaikka maassa onkin useita uskontoja, niin uskonnot elävät keskenään sovussa. Kristitty ja muslimi voivat hyvin käydä lounaskeskustelua siitä, miten Jumala on kaikkialla ja miten tärkeää on kuunnella hänen sanomaansa, huolimatta siitä, että puhujat viittaavat eri Jumalaan. Ja tiukassa paikassa aina ei ole niin merkitystä, minkä Jumalan puoleen kääntyy, kunhan apua saa. Luonnonuskonnot ovat nykyään tärkeässä roolissa lähinnä maaseudulla, mutta pahan paikan tullen moni kaupunkilais-kristittykin kääntyy kuulemma vielä esi-isien, luonnonhenkien ja taikarohtojen puoleen.

Muiden uskontokuntien uskoa kunnioitetaan kyllä, mutta uskonnottomuutta ei sen sijaan tunnuta ymmärtävän lainkaan. Yrittäessäni kääntää keskustelun ateismiin, yleensä todetaan vain, ettei sellaista ole tai että sellaiset joutuvat kadotukseen. Siinä tuntuu siis menevän täällä uskonnollisen suvaitsevuuden raja.

Jos ihan raa'an käytännöllisesti ajatellaan, ateismi ei ole täällä edes kovin kannattavaa oman selviytymisen kannalta. Yhteiskunnallisen tuen puuttuessa kirkon tarjoama yhteisö on hyvin tärkeä. Kun joku seurakuntalaisista sairastuu, muut seurakuntalaiset järjestävät taloudellista ja henkistä tukea sairastuneelle perheineen. Ja esimerkiksi kun talomme putkista lakkasi tukemasta vettä, vesi haettiin kirkolta. Kirkosta on siis paljon myös ihan konkreettista hyötyä! Väheksymättä tietenkään sitä henkistä tukea, joka auttaa köyhyydessä kamppailevia ihmisiä jaksamaan päivästä toiseen.

Nyt joulukuun alkaessa on kiinnostavaa nähdä, miten lähestyvä joulu vaikuttaa uskovien arkeen ja millaisin menoin joulua vietetään. Ainakin kotikirkon lapset ovat jo aloittaneet joulunäytelmän harjoittelemisen. Blogikirjoitus joulunvietosta seuraa varmasti tulevaisuudessa (paikallisesti sanottuna: jos Jumala suo)!