Ensimmäinen viikko

Nyt on ensimmäinen viikkoTansaniaan takana, ja viikon aikana on ehditty pitää palavereja, kiertää projektikyliä, käydä safarilla ja tutustua tansanialaiseen ruokakulttuuriin.

Ensimmäiset kaksi yötä vietin Marin ja Janin kanssa hotellissa, minkä jälkeen muutin DeCon johtohahmon Mr. Robertin luo. Vieraassa perheessä vieraan kulttuurin keskellä huomaa pian, kuinka hukassa sitä on oman normaalin elinpiirinsä ulkopuolella. Pienetkin asiat, kuten vessassa käyminen tai roskien vieminen vaatii älyttömästi aikaa ja energiaa ja pohdiskelua, kun on ensin ymmärrettävä uudet toimintatavat ja sitten vielä tehtävä niistä rutiinia itselle. Alan jo oppia, miten vessan reiällä käydään kätevästi ja mistä tietää, onko vessa varattu. Tämän talon roskatalous on minulle kuitenkin edelleen arvoitus, ja yhtenä tämän päivän tavoitteistani onkin ottaa siitä selvää :D Talon tavoille totuttelua hankaloittaa se, että talon house girl Judy ei puhu sanaakaan englantia ja Robert itse ei joko ymmärrä tai ei osaa selittää. Robertin vaimo tulee kotiin ensi viikolla, joten toivotaan että taloudenhoidon kirjoittamattomat säännöt selviävät silloin paremmin.

Uusiin kuvioihin sopeutumista helpottaa ihana työkaverini Eddah, joka puhuu hyvin englantia ja jolta uskaltaa kysyä tyhmimpiäkin kysymyksiä. Kuten mitä naiset pitävät kangan alla, ja saako käsillä syödessä nuolla sormet. Mahtavaa saada työkaveriksi joku, jonka kanssa on heti samalla aaltopituudella kulttuurieroista huolimatta.

Koska kaikki täällä puhuvat swahilia ja kaikki toimii swahiliksi, on minunkin pakko oppia swahilia ja nopeasti! Olen jo nyt oppinut puhumaan enemmän swahilia kuin hollannin kieltä koko Hollannin vaihtovuoteni aikana. Kaikki ilahtuvat valtavasti edes parista sanasta swahilia ja ovat valmiita opettamaan samantien kymmenen sanaa lisää, joten eiköhän tämä kieli kohta lähde sujumaan. Robert on myös selvästi päättänyt sekoittaa pääni puhumalla mahdollisimman paljon swahilia, joten se on nyt vain opittava!

Kulttuurishokin lisäksi ahdistusta on aiheuttanut hirvittävän köyhyyden näkeminen ja sen tajuaminen, kuinka etuoikeutettuja me olemme länsimaissa. Kävimme torstaina kiertämässä projektikyliä DeCon porukan kanssa, ja oli sydäntäsärkevää nähdä, miten kyläläiset asuivat savimajoissaan lian ja puutteen keskellä. Osallistuimme Masaki-kylässä kyläkokoukseen, jossa kylien edustajien kanssa käsiteltiin taimien kasvatuksen etenemistä. Puheenvuorot pidettiin swahiliksi, mutta kieltä ymmärtämätönkin huomasi, miten puhe kääntyi aina veteen, maji. Puhujien epätoivo veden puutteesta oli käsinkosketeltavaa. Projektin tavoitteena on istuttaa puita, jotta vesi varastoituisi maaperään paremmin, mutta miten saada projekti alkuun, kun taimet kuolevat kuivuuteen? Onneksi osassa kylistä vettä oli saatavilla tarpeeksi, joten taimien tuotanto voidaan mahdollisesti keskittää niihin. Ja onneksi sadekausi on aluillaan. Toivokaa paljon sateita tänne päiväntasaajalle!

Perjantaina vuorossa oli retki Selous Game Reserviin,Tansanian suurimpaan kansallispuistoon. Onnistuimme bongaamaan vaikka mitä savannin eläimiä puhveleista virtahepoihin, mutta kirahvit olivat kyllä kaikkein vaikuttavin näky, vaikka niitä olikin melkein joka pusikossa. Ei voi kuin ihmetellä, miten evoluutio on päätynyt tuon näköiseen elukkaan. Selousissa pääsimme eläimien lisäksi tutustumaan Tansanian luksusturismiin, kun pysähdyimme korjauttamaan autonrämäämme hienostohotellin pihalle. Uima-altaineen, kuntosaleineen ja saunoineen hotelli oli aika irvokas vastakohta edellispäivän kylävierailuille, mutta päästiinpähän näkemään tämäkin puoli Tansaniasta!

Lentokentällä!

Rokotukset on otettu, läksiäiset pidetty ja rinkka pakattu. Tällä hetkellä sijaintini on siis Helsinki-Vantaan lentokenttä! Viime yön unet jäivät jännityksen vuoksi vähäisiksi, mutta onhan tässä koko päivä aikaa nukkua lentokoneessa, sillä perillä Dar Es Salaamissa ollaan vasta iltakymmeneltä. Lento kulkee Amsterdamin kautta, ja toivottavasti sekä minä että rinkka löydämme lopulta samaan osoitteeseen. Matkaseurana minulla on seuraavan viikon ajan Toivala-säätiön sihteeri Mari ja hänen miehensä Jani, eli ei tarvitse ihan yksin tupsahtaa keskelle Afrikkaa!

Nyt peukut pystyyn, kaverit! Tästä se lähtee!

Mistä kaikki sai alkunsa

Tervehdys lukijat, ja tervetuloa apinanleipäpuun alle! Olen 22-vuotias viidennen vuoden ympäristötieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta Kuopiosta. Blogissa kokoan ajatuksia tansanialaisesta elämänmenosta ja työharjoittelustani Tansaniassa ajalla 10/2013 - 1/2014. Mutta lähdetäänpä liikkeelle siitä, miten tavallinen kuopiolaistunut helsinkiläinen päätyi lähtemään Savon sydämestä kohti kuumaa Afrikkaa!

Ensimmäistä kertaa sytyin Afrikalle teini-ikäisenä nähtyäni sattumalta elokuvan Apinanleipäpuun alla (Lili et le baobab, 2006), jossa ranskalainen valokuvaaja matkustaa Senegaliin seuraamaan paikallisten elämää pienessä kylässä. Vaikka vuorosanoja ei juuri ollut, eikä juonikaan päätähuimaava, elokuvasta välittynyt savannin ja ihmisten uskomaton lämpö ja kutkuttavan erilainen vieras kulttuuri jäivät mieleen pitkäksi aikaa. "Minäkin haluan loikata keskelle villiä Afrikkaa!", ajattelin.

Lisää kipinää kiinnostukseni sai vaihtovuotenani Alankomaissa. Forest and Nature Conservation -maisteriohjelman kursseilla keskusteltiin paljon luonnonsuojelun erilaisista ongelmista. Saharan eteläpuoleinen Afrikka vilahti esimerkeissä tiuhaan, sillä onhan siellä sentään maailman suurimmat luonnonsuojelualueet sekä yleisesti ottaen paljon "koskematonta" luontoa, mutta samalla toisaalta kasvavat paineet alueiden käyttöön viljely- ja rakentamistarkoituksiin. Teoriassa löytyisi monta keinoa yhdistää ympäristönsuojelu ja paikallisten toimeentulo, mutta entä käytännössä? Afrikassa olisi ympäristötieteilijälle paljon nähtävää ja tehtävää.

Lopullinen liekki syttyi, kun sähköpostiin kilahti ilmoitus vapaasta työharjottelupaikasta kylämetsäprojektissa Tansaniassa. Projektissa olisi kyse alueen uudelleenmetsittämisestä nimenomaan kyläläisten ehdoilla. Nyt tai ei koskaan! Ja niinpä useiden sähköpostien, työhaastattelun sekä muutaman viikon piinallisen odottelun jälkeen olinkin eksoottisen työharjoittelupaikan onnellinen omistaja. Mikä fiilis! Täältä tullaan, Afrikka!

Työharjoitteluni toteutuu siis pohjoissavolaisen Toivala-säätiön organisoimassa kylämetsähankkeessa Kisarawessa Tansaniassa. Hankkeessa pyritään edistämään puiden kasvatusta maaseudulla metsäkadosta kärsivillä alueilla. Tansaniassa metsät ovat kadonneet monin paikoin, mikä on johtanut maaperän köyhtymiseen ja hankaloittanut köyhien kylien toimeentuloa entisestään. Alueiden uudelleenmetsittäminen tähtää sekä ekologisten hyötyjen että kestävän toimeentulon takaamiseen kyläläisille. Kisarawen hanke on polkaistu käyntiin vasta tämän vuoden alussa, joten pääsen osallistumaan aivan projektin alkutaipaleelle.

Lähtö Tansaniaan koittaa ensi maanantaina eli kohta nähdään, millaisia taimia Kisarawessa on lähtenyt kasvamaan - miten tämä suomalaistyttönen selviää keskellä villiä Afrikkaa!