Taimille ja malarialle kuuluu hyvää

Eilen ja toissapäivänä olemme vieneet uusia siemeniä kyliin ja käyneet tarkastuskäynneillä taimitarhoilla katsomassa, miten kukin pärjää taimiensa kanssa. Kylävierailut ovat tämän työharjoittelun ehdottomasti parasta antia! On hienoa päästä näkemään, miten projekti etenee käytännössä ja pohtia yhdessä kyläläisten kanssa ratkaisuja ilmenneisiin ongelmiin. Tänään vierailimme Shambya-kylän taimitarhalla, jossa hanke on lähtenyt hyvin käyntiin ja taimet alkavat olla jo niin suuria, että niitä päästään kohta jo istuttamaan pellolle! Ikävä kyllä Shambya onkin ainoa kylä, jossa taimet ovat selvinneet kuivasta kaudesta ilman suurempia ongelmia... Mahtavaa, että saatiin nyt uusia siemeniä kehiin ja sateitakin tulee jo muutaman kerran viikossa, niin saadaan toivottavasti muissakin kylissä taimet kunnolla kasvuun ja projekti kunnolla käyntiin!

Omaa työskentelyäni hidastaa tällä hetkellä kuitenkin malaria. Onnistuin tehokkaana turistina saamaan malarian jo reilun viikon Tansaniassa olemisen jälkeen, ja siitä asti olo on ollut hieman hutera. Nyt tiistain tarkastuskäynnillä todettiin, että verestä löytyy edelleen malarialoisia, joten tällä viikolla olen saanut nauttia päivittäisestä artemisiini-pistoksesta pakaraan. Toivottavasti loiset saavat vihdoin lopullisesti kyytiä!


Malaria on täällä todellakin hyvin yleistä ja malariastani kuultuaan paikalliset toteavat yleensä leikkimielisesti, että minut on nyt virallisesti kastettu tansanialaiseksi. Sairauden yleisyyttä kuvaa hyvin se, että DeCon kuudesta työntekijästä kahdella (minut mukaan lukien) on tällä hetkellä malaria, ja perheiden kuulumisista jutellessa aina joku tuntuu olevan parhaillaan malarian kourissa tai juuri toipumassa siitä. Ja lisääntyvät sateet tuskin ainakaan parantavat tilannetta... Saa nähdä, saanko rikottua Toivala-säätiön voluntäärien aiemman malariaennätyksen (kolme malariaa kolmessa kuukaudessa) - alku on ainakin lupaava!

Sairastaminen ei kuitenkaan ole missään nimessä mukavaa, joten kaikki suojautumiskeinot ovat käytössä. Sänkyäni suojaa hyvä hyttysverkko, jonka suojissa nytkin kirjoitan blogia. Suihkutan päivittäin ikkunan ympäristön hyönteismyrkyllä, ja iltaisin pukeudun tansanialaisittain hillittömän kokoiseen kaapumekkoon, jotta hyttysille jää mahdollisimman vähän purematilaa. Ja aina muistaessani sumuttelen Suomesta tuomaani iholle laitettavaa hyttysmyrkkyä sinne tänne. Mutta kaikesta huolimatta sitä silti löytää taas käsivarrestaan tai varpaastaan pienen punaisen paukaman. Huoh. Popsin myös viikottain Lariamia malarian ehkäisyyn, mutta nyt vaikuttaa siltä, että suurin hyöty lääkkeestä on se, että voin liuskasta kätevästi seurata sitä, kuinka monta Tansania-viikkoa on vielä jäljellä, sillä malariaa se ei ainakaan estä. Lariamin sanotaan kyllä ainakin heikentävän, jos ei estävän, malarian oireita. Mutta toisaalta, eikö oireet olisi hyvä saada selkeinä, jolloin hoitoon osaisi hakeutua ajoissa? Tiedä näistä nyt sitten.

Vaikka malariaan suhtaudutaan täällä välillä kuin kevätflunssaan, totuus on, että malariaan kuolee jatkuvasti hirvittävä määrä ihmisiä. Ja kylävierailuilla savesta tehtyjen talojen reikäisiä hyttysverkkoja katseltuani ja kyläläisten toimeentulovaikeuksia kuunneltuani en yhtään ihmettele, miksi. Malaria vie nopeasti heikkoon kuntoon, eikä hyvä hoito ole ilmaista. Tunnen oloni taas aika etuoikeutetuksi, kun voin kylävierailulta palattuani viedä kankkuni jälleen kerran piikitettäväksi.

Malariatonta marraskuuta kaikille sinne Suomeen! Nauttikaa siitä! ;)