Voluntäärin arki

Moni on kysynyt minulta, millaisia päiviä minulla on käytännössä ja miten arki sujuu täällä, joten täältä pesee:

DeCossa työviikot ovat pääasiassa viisipäiväisiä. Päivä alkaa auringon noustessa eli kuuden aikaan, jolloin naapurissa aletaan soittamaan täysillä gospelmusiikkia, kadulla alkaa päristä autoja ja moottoripyöriä, ja pihallamme majailevat kukko ja 22 kanaa riehaantuvat. Herätyskelloa ei siis tarvita! Seuraavaksi suoritetaan aamupesut ja syödään aamiaista. Aamupalalla juodaan chaita ja syödään hedelmiä, chapati-lettuja ja paistettuja kananmunia. Aamulla on aina paljon tohinaa, kun viisi ihmistä pyörii aamupalalla ja aamutoimissa.

Seitsemän jälkeen lähdemme Robertin kanssa kohti Kisarawea ja DeCon toimistoa. Aamuruuhkaa ei voi välttää ja pitelen rystyset valkoisena penkistä kiinni, kun automme vilahtaa mitä pienimmistä raoista sekavan liikenteen keskellä. Nappaamme kyytiin tien reunalla huitovia tuttuja, jotka ovat menossa samaan suuntaan, ja matka jatkuu.

DeCon toimiston ovella neuvotellaan jälleen tuhannennen kerran kenellä on tällä kertaa toimiston avain. Muutaman puhelinsoiton jälkeen selviää, että avain on nyt viereisen kahvilan pitäjällä. Kannetaan tien toiselta puolelta toimistolle pari kanisteria vettä vessassa käymistä ja lattianpesua varten.

Aamu alkaa chailla, chapatilla ja hedelmillä

Työpäiviä on pääasiassa kahden laisia: kenttäpäiviä ja toimistopäiviä. Kenttäpäivinä karautamme autolla kyliin viemään istutustarpeita, tarkastelemaan taimien kasvun edistymistä ja juttelemaan kyläläisten tuntemuksista projektiin liittyen. Käytännössä suurin osa omasta ajastani kuluu taimien tuijotteluun ja muistiinpanojen kirjoitteluun, sillä keskustelu tapahtuu swahiliksi. Matkalta tarttuu mukaan mangoja, teeyrttejä, kesäkurpitsanlehtiä, pähkinöitä - mitä viljelijöillä nyt sattuu olemaan kypsymässä. Täällä todellakin köyhäkin jakaa vähästään!

Taimitarhan monitorointia Shambyassa

Toimistopäivinä kirjoitellaan raportteja, parannetaan maailmaa chai-kupin ääressä ja puhutaan projektiasioista ja asian vierestä. Kahden aikaan tilataan lähikahvilasta herkkuannokset ugalia ja kalaa. Lounaan jälkeen aletaan tehdä lähtöä kotiin, mikä yleensä kestää puolesta tunnista kahteen tuntiin, Afrikassa kun ollaan. Jos täällä jotain oppii, niin odottamaan. Afrikassa ei hötkyillä!

Ilta kuluu yleensä joko Robertin kanssa asioita hoitamassa (ostetaan ruokaa, etsitään sähkömiestä, haetaan vettä, viedään lapsia lääkäriin, sahaillaan ympäri esikaupunkialuetta, istutaan liikenneruuhkassa) tai maman kanssa kokkaillessa. Täällä Tansaniassa on lähiaikoina samaistuttu Suomessa riehuneen Eino-myrskyn tuhoihin ja vietetty monta iltaa kynttilänvalossa. Mutta onnistuu se ruoanlaitto kynttilänvalossakin! Onneksi meillä on kaasuliesi.

Mbogamboga-soossin valmistusta kesäkurpitsanlehdistä

Sähköä suuremman ongelman aiheuttaa iltaisin veden puute. Alueemme kaivosta on vesi lopussa, joten vettä haetaan kanistereilla tuttujen luota. Tämä tarkoittaa sitä, että ruoanlaiton, vaatteiden pesun ym. jälkeen peseytymiseen ei aina jää kovin montaa desiä vettä. Iltapesut ovat siis viimeaikoina jääneet kuivanlaisiksi... On jokseenkin kieroa, että tässä kaupungissa puhelimessani surraa iloisesti 3G netti, mutta vettä tai sähköä ei ole.

Iltaruoka syödään kahdeksan aikaan, jonka jälkeen jokainen kömpii pian moskiittoverkkonsa alle lueskelemaan tai datailemaan, kunnes uni voittaa. Usiku mwema elikkäs hyvää yötä!