Tarinoita tehottomasta kehitysavusta

Suomalaisessakin mediassa on viime aikoina ollut paljon puhetta kehitysyhteistyön toimimattomuudesta, eli siitä, kuinka kehitysmaihin syydettävät rahavirrat ohjataan vääriin tarpeisiin tai rahat katoavat mystisesti kokonaan. Täällä ollessani olenkin päässyt todistamaan läheltä surullisen tehotonta kehitysyhteistyötä.

Hankkeeseemme kuuluvassa Masaki-kylässä on huutava pula vedestä ja tarve on huomattu myös korkeammilla tahoilla. Niinpä Maailmanpankki on myöntänyt rahoituksen kaivon tekemiselle. Kyläläiset ovat odottaneet jo pitkään, mutta päättäjiä, rahoja tai kaivoa ei ole kylässä näkynyt. Minne rahat katosivat? DeCon pari viikkoa sitten järjestämässä maanomistajuuteen liittyvässä tilaisuudessa kyläläiset pääsivät pitkästä aikaa vastakkain korkeamman viranomaisen kanssa, jolloin myös vesikysymys nousi esille. Viranomaisten vastaus: kaivomittauksia on käyty tekemässä yhden kyläläisen mailla, joka on ilmoittanut, ettei halua kaivoa mailleen. Niinpä viranomaiset ovat tehneet johtopäätöksen, etteivät masakilaiset tarvitse vettä, ja rahat on käytetty "muiden alueiden hyväksi". Eli mahdollisesti herrojen puutarhojen laatoitukseen?

Kisangan peruskoulu oli puolestaan ollut mukana Plan Internationalin rahoittamassa Water for life -hankkeessa, jossa parannettiin koulujen vesitaloutta. Koulun johtaja esitteli meille hienoja Planin logoilla varusteltuja vesitankkeja, joihin johdettiin katolta vettä räystäitä pitkin. Hienoja tankkeja, mutta kuulemma vettä oli hyvin vaikea saada tankista ulos, sillä putkisto oli rakennettu siten, ettei vesi virrannut pumppuun kuin vasta tankin ollessa puolillaan. Lisäksi tankit olivat jo muutaman vuoden jälkeen alkaneet vuotaa, joten nyt vettä ei edes voinut säilyttää pitkiä aikoja kerrallaan. Samaisessa koulussa pääsi myös ihailemaan hienoja upouusia maalauksin kuvitettuja vessoja. Toiletit olivat nyt kuulemma opettajien käytössä ja lapset käyttivät edelleen vanhoja rapistuneita vessahökkeleitä.

Vuotava vesitankki Kisangan koululla

Sungwin koululla vieraillessamme taas ihmettelin koulun vieressä olevaa betonimökkeröä. Sain kuulla, että kyseessä on koulun keittiö, ja että rakennus on kasattu meidän suomalaisten verovaroilla lasten kouluruokailua tukevassa projektissa. Ikävä kyllä keittiö vaikutti nyt hylätyltä. Keittiötä on hankala pyörittää ilman jatkuvaa tukea, joten projektin päätyttyä myös kouluruokailu oli päättynyt. Toimivassa yhteiskunnassa tarvittava tuki tulisi oman maan verovaroista, mutta täällä rahat katoavat jonkun muun kuin koululaisten taskuun.

DeCo on ottanut yhdeksi tehtäväkseen taistella verovarojen katoamista vastaan. Nyt Kisarawen alueelle on DeCon johdolla perustettu kyläläisten hallinnoimia PETS-komiteoita, joiden tehtävänä on seurata kylään liittyvien varojen käyttöä. PETS eli Public Expenditure Tracking System on menetelmä, jonka avulla kyläläiset voivat seurata, paljonko he maksavat veroja, paljonko siitä pitäisi millekin osa-alueelle mennä, ja minne varat käytetään. PETS-komiteoita on jo 42 kylässä Kisarawen alueella ja hyviä tuloksia on jo saatu aikaan.

Yhtenä merkittävänä ongelmana on se, etteivät kyläläiset tiedä omia oikeuksiaan, eivätkä näin ollen osaa vaatia niitä. Niinpä DeCo järjestää koulutuksia siitä, miten hallinnon kuuluisi lain mukaan toimia, ja mitä kyläläiset voivat tehdä, jos näin ei toimita. Päättäjien pohjattomiin lupauksiin aletaan siis kylissä osata vaatia toimeenpanoa, ja jos mitään ei tapahdu tai verovarat katoavat jäljettömiin, äänestäjillä on valta valita parempi edustaja. Demokratiassa kuitenkin ollaan, vaikka korruptoituneessa sellaisessa!

Eräässä kylässä paloi reilu vuosi sitten alueen ainoa apteekki. Kylään alettiin rakennetaa japanilaisella kehitysavulla uutta, ja kunta lupasi hoitaa apteekkiin huonekalut ja tarvittavat välineet. Rakennus valmistui, mutta puoli vuotta myöhemmin apteekissa oli edelleen vain seinät ja katto. Kunnan perustelu oli, että rahat olivat jo loppuneet. PETS-komitean selvityksillä ja kyläläisten sinnikkäällä painostuksella kunta saatiin kuitenkin kattamaan lupauksensa ja nyt kylässä toimii jällen apteekki!

Entäs Toivalan metsitysprojekti - onko tämä lopulta kestävää apua? Toivalan hanke on siinä mielessä fiksu, että rahallinen tuki annetaan paikalliselle kansalaisjärjestölle, jolloin apu suuntautuu varmasti paikallisiin tarpeisiin paikallisten johdolla. Konkreettisen hyödyn eli siemenien ja taimiputkiloiden lisäksi tärkeänä osana hanketta on koulutus: miten taimia kasvatetaan, istutetaan, harvennetaan kestävästi ja lopulta hakataan tukkipuuksi, ja miten lisäansiota voi hankkia kasvatettujen taimien ja harvennetun polttopuun myynnillä. Tämä osaaminen ei katoa projektin loppumisenkaan jälkeen! Mutta toisaalta, voihan olla, että kaikki projektin puut kuolevat hyönteisten, metsäpalon tai kuivuuden seurauksena heti projektin päätyttyä, eikä kyläläisillä olekaan varaa tai motivaatiota aloittaa istutuspuuhia alusta. Kaikki on mahdollista!

Tulevaisuus siis näyttää, päädymmekö tavoitteeseen, eli siihen paljon puhuttuun Kestävään Kehitykseen. Mutta onneksi virheistä voi oppia, joten toivokaamme, että Tansaniassa nähdään tästä lähin vähemmän vuotavia vesitankkeja ja enemmän paikallisen osaamisen hyödyntämistä, sillä nykyisen lainen kehitysapu jää vain harmittamaan kaikkia osapuolia.