Tässä on jotain suurta, mikä tekee Afrikasta jotain hyvin ylivertaista Eurooppaan nähden. Jotain, mistä muun maailman pitäisi ymmärtää ottaa oppia. Nyt puhutaan siis tietenkin jakamisesta.
Tansaniassa jakaminen on tapa elää. Etenkin ruokailu on sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy paljon ruoan tarjoamista toisille. Ravintolassa tilataan usein yksi iso annos, josta kaikki syövät. Omalta lautaselta syödessäkin ruokailu alkaa aina sanomalla "Karibu!", mikä tarkoittaa tässä yhteydessä "olkaa hyvä, ottakaa toki minunkin lautaseltani". Ja siitähän myös otetaan! Ravintolassa syödessä sisään voi marssia puolituttuja, joille huikataan myös "Karibu!" ja viitataan ruokaa kohti. Vaikka tällöin lausahdus on lähinnä muodollisuus, ei ole mitenkään tavatonta, jos puolituttu käy nappaamassa vähän ugalia lautaseltasi ennen kuin jatkaa tilaamaan omaa ruokaansa.
Hauska esimerkki ruoan jakamisesta tapahtui automatkalla, kun ostimme Robertin kanssa appelsiineja matkaevääksi. Mukaan tarttui kaksi appelsiinia, joten minä jaoin ne seuraavasti: yksi appelsiini Robertille ja yksi minulle. Väärin! Sain samantien kuulla Robertilta, miten jokainen appelsiini jaetaan puoliksi. Jos toinen appelsiini on hyvä, saamme molemmat nauttia siitä, ja jos toinen on huono, jaamme myös sen. Ja näinhän siinä kävi, toinen appelsiini oli toista makeampi, ja jakamalla pääsimme molemmat herkuttelemaan sillä!
Jakaminen ei rajoitu pelkästään ruokaan. Myös vaikkapa lapset ovat kaikkien yhteisiä. Kun täyteen daladalaan astuu nainen pikkulastensa kanssa, istuvat matkustajat ottavat automaattisesti lapset syliinsä ennen kuin sanaakaan on vaihdettu. Lapset ovatkin todella sosiaalisia ja istuvat mielellään kenen tahansa sylissä missä tahansa. Etenkin suvun kesken lapset "jaetaan" jopa siihen pisteeseen asti, että lapsi kutsuu kaikkia äidin sisaruksia äideiksi tai isiksi ja kaikkia serkkujaan sisariksi ja veljiksi. Tosin kaupungistumisen myötä sukulaiset hajaantuvat enemmän, joten perhemalli on kaupungissa ydinperhekeskeisempi. Mutta yhteisö pitää huolta lapsistaan myös suurkaupungissa!
Jakaminen ja yhteisöllisyys ovat sisäänrakennettuja asioita tansanialaisessa yhteiskunnassa ja materialististen asioiden lisäksi myös hienot hetket ja ongelmatilanteet on tärkeää jakaa muiden kanssa. Kenelle tahansa voi alkaa juttelemaan ja jokainen uusi tilanne on hyvä hetki tehdä uusia ystäviä! Onhan se paljon mukavampaa jakaa pomppuista bussimatkaa jonkun toisen kanssa, kun vain tuijotella edessä istuvan takaraivoa ylhäisessä yksinäisyydessään. Ongelmat ovat myös kaikkien ongelmia ja tansanialaiset ovat aina valmiita auttamaan. Oli sitten kyse tietyn toimiston etsimisestä, hankalaan paikkaan peruuttamisesta tai pikkurahan puutteesta, aina paikalle tupsahtaa joku, joka omistautuu ratkaisemaan ongelmaa kanssamme ihan vain auttamisen ilosta. Ja toisen vastoinkäymisiin otetaan osaa huudahtamalla "Pole!" eli "otan osaa", riippumatta siitä, onko henkilö tuttu vai ei.
Ainoa paikka, missä suvaitsevuutta ja jakamisen riemua ei tunneta lainkaan, on liikenne. Liikenteessä kaikille tuntuu olevan tärkeää saada oma kaara liikkumaan edes puolen metrin verran eteenpäin liikenneruuhkassa sen sijaan, että käytettäisiin yhteistä tietä yhteisesti ja annettaisiin tien tukkeena oleville autoille tilaa vaikkapa kääntyä. Mutta hölmösti ajavillekin huudetaan vain: "What are you doing, my friend?!"
Ikävä kyllä täytyy myöntää, että kaltaistani länsimaalaista kaiken jakaminen saattaa välillä jopa ärsyttää. Ostin itselleni uudet kengät. Seuraavana päivänä kengät olivat kadonneet ja myöhemmin löysin ne maman jalasta. Enpä olisi niitä juuri sinä päivänä tarvinnutkaan, mutta en ollut ajatellut, että myös kengät olisivat kaikkien omaisuutta! Joskus olisi myös mukava, jos perheen pienin ei ensin nuolisi käsiään, sitten lähmisi lattiaa ja sen jälkeen tulisi tahmatassuillaan näpertämään minun ruokaani. No, tuleepahan jaettua bakteerikin yhteisöllisesti.
Toivottavasti me länkkärit opimme vielä jotain afrikkalaisesta arvomaailmasta ja opimme jakamaan omastamme. Ainakin siinä suhteessa olen oppinut paljon täällä Tansaniassa. Haastankin nyt kaikki teidät lukijat jakamaan jotain ystävienne kesken, oli se sitten ruokaa, tavaroita tai hetkiä, ja miettimään millä tavoin voisi auttaa ystävää hädässä. Sillä jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti