Enää viikko jäljellä Tansaniassa! Seitsemän päivää, 168 tuntia, 10 080 minuuttia, 604 800 sekuntia. Sanoisin, että aika vähän. Viimeinen viikko Tansaniassa on täynnä hyvästejä. Vierailemme projektikylissä viimeistä kertaa ja suljen toimiston hankalat metalliovet enää kerran. Pesen pyykit kanojen keskellä viimeistä kertaa. Läksiäisissä jätän hyvästit ystäville, työkavereille ja tutuille. Lopulta syön viimeisen chapati-aamiaisen ja ajelen viimeistä kertaa Tabatan ruuhkaisia katuja kohti lentokenttää...
On monta asiaa, jotka mielelläni jätän taakseni. Torakat, hyttyset, kärpäset ja hämähäkit jätän mielelläni Tansaniaan, vaikka eiköhän muutama niistä pakkaudu ihan itsestään rinkkaan mukaan. Odotan myös innolla sitä, ettei minua tuijoteta kadulla tai suhtauduta ennakkoluuloisesti ihonvärin vuoksi. Täydet sympatiat kaikille Suomen maahanmuuttajille! Jatkuvasti silmätikkuna olemiseen alkaa tympääntyä. Turvattomat kadut, veden puute ja likaisuus. On todellakin lottovoitto syntyä Suomeen, sillä minulle puhdas ja turvallinen koti on vain lentomatkan päässä. Odotan innolla myös sitä, että ymmärrän muiden puhetta, osaan reagoida eri tilanteisiin kulttuurin hyväksymällä tavalla ja ymmärtää myös sanatonta viestintää. Ja että on ihanaa päästä taas asumaan itsekseen, olla vastuussa omista menemisistään, nukkumisistaan ja kokkailuistaan!
Mutta hirveän montaa asiaa Tansaniassa tulee ikävä. Eniten ikävä tulee tietenkin ystäviä ja perhettä, ja varsinkin perheen pienimmäisen jättäminen tuntuu vaikealta. Kunpa voisin olla seuraamassa pikkuisen kasvamista! Jo kolmessa kuukaudessa tyttö tuntuu kasvaneen vaikka kuinka paljon. Kamalaa jättää perhe, työkaverit ja ystävät, ja tietää, ettei suurinta osaa heistä tule tapaamaan enää koskaan.
Ikävä tulee myös vastaantulijoiden ja kaupanmyyjien tervehtimistä kaduilla ja kaikkien avuliaisuutta ja hyvää mieltä. Hymy todellakin parantaa päivän kuin päivän ja Tansaniassa hymyillään paljon! Olisikohan Suomen arki vähemmän harmaata, jos ihmiset hymyilisivät enemmän? Ugalia ja käsillä syömistä tulee varmasti ikävä, mutta rinkkaan on jo pakattu ugalikauha ja pussillinen maissijauhoja, joten lähipiiri saa varautua ugali-illallisiin myös Suomessa. Ja hedelmät, voih! Kunpa voisin pakata rinkan täyteen ananaksia. Ikuisena vilukissana voisin mielelläni ottaa myös muutaman lämpöasteen tuliaisina Suomeen...
Mutta nyt ei auta ikävöidä Tansaniaa etukäteen, vaan nauttia täysillä viimeisestä viikosta: auringosta, hymyistä ja punaisesta maasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti