Nyt on tämä reissu lentomatkaa lukuun ottamatta tässä. Olo on surullinen ja kaihoisa, mutta ihanaa palata kotiinkin.
Viimeisen viikon aikana ajatukset ovat olleet jo Suomessa, ja moni päivä onkin kulunut opiskelu- ja asuntoasioita hoitaessa, suomalaisten ystävien kanssa jutellessa ja kotimaan uutisia lueskellessa. Tansanian elämässä on ollut vaikeaa olla läsnä, kun ajatukset ovat jatkuvasti karkailleet kotia kohti. Viimeisinä päivinä aikaa lentokoneen lähtöön on tullut laskettua tunneissa. Joko pääsee matkaan? Mutta tällaista se lähteminen tuntuu olevan aina, ainakin omalla kohdallani. Kun ajatukset ovat jo muualla, paikallaan pysyminen on vaikeaa.
Toisaalta en olisi valmis lähtemään täältä, sillä tuntuu, ettei työni täällä ole vielä valmis. En onnistunut kolmessa kuukaudessa pelastamaan maailmaa. Hädin tuskin paransin sitä hiukan. Keskustelin jokin aika sitten voluntäärinä olemisesta koululla työskentelevien vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa, ja saatoimme vain todeta, että emme pysty muutamaan tätä köyhää eriarvoista yhteiskuntaa muutamassa kuukaudessa mihinkään. Se joka muuttuu on lähinnä työntekijä itse.
Mutta ehkä suustamme päässeet kehitysideat ja kertomukset eri tavoin toimivasta yhteiskunnasta jäävät ehkä pyörimään ihmisten mieliin ja saavat aikaan uusia ideoita. Ja loppujen lopuksi, eihän kehitysavun tarkoituksena olekaan tulla tänne muuttamaan asioita ja lähteä, vaan kehitellä paikallisten kanssa yhdessä tapoja kehittää yhteiskuntaa sen omilla ehdoilla. Ainakin meidän projektimme viljelijät ovat nyt innoissaan metsätalouden mahdollisuuksista, ja ehkä tästä vuosien saatossa kasvaa heille hyvä elinkeino. Kävimme viime viikolla tutustumassa erään vastaavan aikaisemman metsätalousprojektin aikaansaannoksiin ja oli mahtavaa nähdä, miten metsätalous oli tuonut kylään selvää varallisuutta ja kestävää toimeentuloa. Vaikka en ehkä pelastanut maailmaa, niin ainakin tein parhaani rakentaakseni edellytyksiä sen parantumiselle! Ja meidän projektimmehan jatkuu vielä pitkään, vaikka itse lähdenkin nyt kotia kohti.
Nämä kuukaudet ovat opettaneet minulle valtavasti. Olen oppinut paljon Tansanian metsätaloudesta, luonnosta, elämästä kylissä ja poliittisista ongelmista. Olen oppinut ymmärtämään, mitä on köyhyys, ja miten epätasa-arvoisessa maailmassa todella elämme. Olen oppinut odottamaan kärsivällisesti, ottamaan rennosti ja antamaan aikaa tutuille ja tuntemattomille. Olen saanut huomata itsestäni, että selviän vaikka sekasortoisessa Dar es Salaamissa täysin vieraan kulttuurin keskellä. Olen oppinut arvostamaan puhdasta vettä. Ja ennen kaikkea olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan siitä mitä on!
Suomessa odottaakin sitten astetta stressaavampi elämä: muutto uuteen asuntoon Kuopiossa, kasa opiskelutehtäviä jo alkaneilta kursseilta, gradupaikan etsimistä ja liikaa paperisotaa. Mutta onneksi luvassa on myös kaikkea ihanaa, nimittäin ystäviä, illanistujaisia, lunta, kirjastoja, villasukkia, kaurapuuroa, sauna - ja yksi ihana mies! Niin, enköhän minä ole jo valmis tulemaan kotiin!
Kiitos Tansania ja kiitos DeCo! Toivottavasti tavataan vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti