torstai 2. tammikuuta 2014

Ihanaa kamalaa lomaa

Sansibarilla tuli siis tosiaan lomailtua ja vierettyä normaalin turistin elämää lomaseuranani saksalaistytöt Carolin, Deborah, Louisa ja Laura. Lomailuun kuului rannalla löhöilyä, meren antimilla herkuttelua, matkamuistojen ostamista ja nähtävyyksien kiertämistä, kuten jokaisen todellisen turistin lomaan täytyy kuuluakin. Loma oli toisaalta ihanan rentouttava, mutta toisaalta todella ahdistava, sillä turistien ja paikallisten eriarvoisuus huusi räikeästi olemassaolollaan.

Hotellimme oli tyypillinen rantahotelli Sansibarin pääsaaren itärannalla, jonne amerikkalaisomistaja oli rakentanut sievän hotellin kaikilla mukavuuksilla keskelle hirvittävän köyhää kylää. Matkasimme pienellä budjetilla, joten ihan täyttä luksusta ei hotelli ollut, mutta haisevista lakanoista ja suolavesisuihkusta huolimatta tuntui pahalta kävellä coca-colapullo kädessä kylän likaisten lasten ohitse istumaan hotellin löhösohville tai makoilla onnellisena rannalla lukemassa kirjaa samalla kun kalastajat korjailivat vieressä repaleisia verkkojaan.

Päätimme Carolinin ja Deborahin kanssa kartuttaa kokemuksia ja varasimme itsellemme snorklailupäivän koralliriutoille hotellin suosittelemalta sukellusorganisaatiolta. Ilmastoitu taksi tuli hakemaan meidät hotellin pihasta ja pian saimme snorklausvälineet kouraamme luksushotellin pihassa. Seuraavaksi meidät ja parikymmentä muuta snorklaajaa ja sukeltajaa pakattiin turistibussiin, jolla ajelimme maaseudun läpi kohti venettä, jolla suuntaisimme riutoille. Bussissa olimme konkreettisesti sitä valkoista turistimassaa, joka aurinkolasit päässään ajaa läpi kylien, vilkuttaa hilpeästi lapsille repaleisissa vaatteissaan, surkuttelee hetken puolittain sortuneita talonhökkeilöitä ja jatkaa sitten iloista lomaansa paratiisisaarella. Ajattelin, kuinka epätodennäköistä on, että nämä kaksi maailmaa, bussin sisäinen ja sen ulkopuolinen, voivat koskaan olla yhdenvertaiset. Bussin pysähtyessä ei auttanut kuin niellä kyyneleensä ja jatkaa paratiisipäivää muiden rikkaiksi syntyneiden valkonaamojen kanssa.

Valkonaama snorklailee paratiisissa

Hienot hotellit ja valkoihoiset lomailijat eivät sinänsä ole surullinen näky köyhyyden keskellä, vaan tieto siitä, etteivät maksamamme pennit päädy paikallisten kukkaroihin. Tännekin tarvittaisiin pari Mwangan tyylistä toimijaa kehittelemään turismia yhdessä paikallisten kanssa, etteivät kaikki turismin tulot ohjaudu ulkomaille ja haitat paikallisille. "Ei ne kuitenkaan osaa tehdä sitä länsimaalaisilla standardeilla" on huono tekosyy ulkoistaa paikalliset katsomaan sivusta, kuinka valkonaamat mälläävät rahoillaan. Ja uskaltaisin väittää, että moni turisti varmaan maksaisi ihan hyvän korvauksen jo siitä elämyksestä, että pääsisi savimajan lattialle syömään ugalia!

On se vaan niin väärin, että minä, joka satuin syntymään onnelliseen hyvinvointi-Suomeen, saan ostella kivoja kankaita kotiinviemisiksi, ottaa kivoja rantakuvia kivalla kamerallani ja pulikoida päivät pitkät kivassa turkoosinsinisessä ja palmunvihreässä paratiisissani. Samaan aikaan samalla saarella suurin osa ihmisistä viettää jotain aivan muuta kuin kivaa paratiisielämää ilman vaatteita, vettä tai terveydenhuoltoa. Voisiko joku kertoa minulle, mitä tälle kamaluudelle voi tehdä? Itsensä tuntee jotenkin niin aivan liian pieneksi vaikuttamaan mitenkään näin suureen eriarvoisuuteen.

Lopulta lohduttauduin sillä, että ainakin täällä Tansaniassa tekemäni työ tähtää juuri samanlaisten köyhien ihmisten elintason parantamiseen ja olen osaltani tekemässä jotain hyvää. Mutta mikä on lopulta minun pieni vaikutukseni, kun Tansanian hallitus ryöstää ja jyrää koko kansaa, maan yleiseen kehittämiseen tarkoitetut verovarat katoavat jälleen ties minne ja länsimaat käyttävät kehitysmaiden resursseja minkä kerkeävät. Onko parista puusta apua tässä konkurssissa?

En tiedä, mikä vaikutus omalla pienellä panoksellani on, mutta niin kuin Dalai Lama XIV sanoi "It is not enough to be compassionate, we must act!" Pienilläkin teoilla on ehkä joskus suuret vaikutukset. Ainakin joidenkin pienten ihmisten pieneen elämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti